Teatteri Avoimet Ovet on mukana Oskarit-hankkeessa. "Suomen eturivin ammattiteattereiden valtakunnallinen Oskarit-hanke on käynnistymässä. Alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnatun hankkeen tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle teatterielämys ja innostaa kulttuuriharrastuksen pariin. Projektin kummeina toimivat maineikkaat nuoret näyttelijät Elena Leeve ja Riku Nieminen. Toiminnan mahdollistavat yritykset ja yksityiset lahjoittajat, joille suunnattu lahjoituskampanja alkaa alkuvuodesta 2012."

Kevään 2012 oma tuotanto on Salomo ja Ursula. Myös muu kevään ohjelmisto on julkistettu ja lipunmyynti on alkanut.

Suomen Messusäätiön Terveyttä taiteesta -palkinto Irti minusta -työryhmälle! Terveyttä taiteesta -palkinto on Suomen Messusäätiön perustama 5000 euron arvoinen palkinto, jolla halutaan nostaa esiin taiteen merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Palkinto jaetaan vuosittain Terveysmessujen yhteydessä. Palkinnonsaajan valitsi arkkiatri Risto Pelkonen.

Teatterin lipunmyynnistä voi ostaa sekä lippu- että baarilahjakortteja.

Lippupisteen järjestelmä merkitsee esityksen loppuunmyydyksi kun paikkoja on vapaana alle 10. Myös "loppuunmyytyihin" esityksiin kannattaa siis kysyä lippuja lipunmyynnistä.

www.facebook.com/avoimetovet