Teatteri Avoimet Ovet on 1998 perustettu 107-paikkainen pieni, kodikas, teatteri Helsingin Töölössä, Museokadulla. Teatteri Avoimien Ovien toimintamallin tavoitteena on tuottaa sisällöllisesti ja taiteellisesti korkeatasoisia, ajatuksia herättäviä draamaproduktioita, jotka vastaavat manifestiimme – tunne, aisti, oivalla. Ohjelmistoprofiilia rikastutetaan musiikkivierailuilla, runoilloilla ja keskustelutilaisuuksilla.

Erityisen tärkeänä Teatteri Avoimet Ovet pitää uusien kotimaisten, pienimuotoisten näytelmien sekä konserttien kantaesitysten tuottamista näyttämölleen. Omien tuotantojemme pelkistetty, mutta kekseliäs teatteriestetiikka, on muodostunut jo käsitteeksi. Ennen kaikkea panostamme esitysten sisältöön ja sisäistyneeseen näyttelijäntyöhön. Pieni teatterisalimme mahdollistaa sen, että katsoja pääsee lähelle aiheen ydintä ja tekijät puolestaan lähelle katsojaa. Freelance-näyttelijöistä koostuva, vähitellen vakiintuva, ensemble ja vakituinen henkilökuntamme ovat vahvasti sitoutuneet Avoimien Ovien sisältöä ja laatua painottavaan linjaan.

Ohjelmistoprofiilin pääpaino on omissa tuotannoissa; kevät- ja syyskausille tuotetaan molemmille yksi ensi-ilta. Esityskauden aikana tuotannosta järjestetään n. 30 esitystä. Teatterin oman ohjelmiston linjaan sopivat vierailut täydentävät ohjelmistoa. Vierailuista järjestetään pääsääntöisesti 1–5 esitystä.

Päätoimisen, kuukausipalkkaisen henkilöstön määrä Avoimissa Ovissa on 4 (johtaja, tuottaja, järjestäjä-pukuompelija-baarivastaava, valaistus- ja tehostemestari) ja vakinaisen osa-aikaisen henkilöstön määrä 8 (lipunmyyjät, baarityöntekijät). Teatterin omissa produktioissa oli kiinnitettynä vuoden 2010 aikana 25 taiteilijaa. Lisäksi yhteistyö- ja vierailuesityksissä esiintyi 78 henkilöä. Vuosittain n. 125 esitystä ja yli 10 000 katsojaa.