
Simo Heiskanen tulkitsee Mirkka Rekolan runoja laulaen, lausuen ja tanssien esityksessä Minä unohdin miten suuressa talossa asun 23.–25.2.2022. Teoksen visuaalisuus luovat assosiaatioita, jotka ovat Rekolan runojen toistuvia runokuvia – meren mielialoja, vuodenaikojen vaihteita. Teos puhuttelee ja haastaa kielellisen ja ilmaisullisen monisärmäisyytensä ansiosta kaikenikäisiä katsojia tarkkaavaisuuteen ja sisäiseen dialogiin Rekolan runouden kanssa.
Ääniteatteri Iki-Turso järjestää Teatteri Avoimissa Ovissa neljä erilaista konserttia osana Oodi runolaululle -tapahtumaviikkoa. Ryhmä on arkaaiseen runolauluun ja kokeilevaan ääniteatteriin erikoistunut ryhmä, joka koostuu kansanmusiikin uranuurtajista. Iki-Turso on konsertoinut ja esiintynyt 20 vuoden ajan yhdessä ja erikseen niin Suomessa kuin ulkomailla. Iki-Turso Kalevalan jäljillä -konserttisarja pidetään Avoimissa Ovissa 2.–3.3.2022.
Kaikki antamasi aamut vierailee Avoimissa Ovissa 4.3.2022. Esitys sisältää koskettavia kertomuksia rakkaudesta elämään ja kotipaikkaan. Kirsi-Kaisa Sinisalon ja Antti Parankon esittämässä koskettavassa monologissa Plikka kertoo sotasukupolven kohtaamisista vuosina 1939–2021.
Pinja Hahtolan Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina nähdään jälleen Avoimien Ovien näyttämöllä 12.3.2022. Esitys on hulvattoman hauska ja oivaltava monologi, joka on hurmannut katsojia ja kriitikoita ympäri Suomea sekä palkittu parhaana esityksenä Valtakunnallisessa monologikilpailussa Oulussa 2019. Esitys marssittaa nimensä mukaisesti lavalle koko joukon Eino Leinon sydämenvalittuja.
Kymmenen kohtausta kirkossa on näyttelijä Lassi Alhorinteen kiertävä monologiesitys, joka perustuu kirjailija ja virastaan erotetun papin Kai Sadinmaan tuotantoon sekä elämään. Esityksessä käsitellään ikuisuutta, rakkautta ja läsnäolon merkitystä tässä ja nyt. Toisaalta äänensä saavat kuuluviin tämänkin ajan teemat, jotka puhuttelevat paitsi Suomen evankelisluterilaista kirkkoa, myös koko Suomen kansaa. Esitys pidetään teatterin lämpiössä 11.3. ja 18.3.2022.
Huhtikuussa luvassa on kauneimpia ja pakahduttavimpia Brel-mestariteoksia, kun Timo Tuominen avec Jacques Brel -esitys vierailee Avoimissa Ovissa 5.4.2022. Ilta sisältää Tuomisen uusina käännöksinä tunnetuimmat ja rakastetuimmat Brel-hitit, kuten Ne me quitte pas, La chanson des vieux amants, La valse à 1000 temps, Au suivant, Amsterdam ja La Fanette.
Lauantaina 23.4.2022 juhlistetaan L. Onervan 140-vuotissyntymäpäivää L. Onervan Seuran järjestämällä Syyttäjät-lukudraamalla. Lukudraaman päätteeksi järjestetään keskustelutilaisuus, jossa tekijät ja yleisö voivat vaihtaa ajatuksiaan Syyttäjät-näytelmästä sekä L. Onervasta.
Syksyllä loppuunmyyty Ahlfors & Siikala palaa ohjelmistoon keväällä kolmen esityksen verran: 3.5., 4.5. ja 5.5.2022. Ritva Siikala ja Bengt Ahlfors kirjoittivat dialogin karanteenikesänä 2020. Esitys on kaksikielinen ja pidetään teatterin lämpiössä.
Kevään viimeinen vierailuesitys Madame Brigitte on sanaton naamioteatterikomedia vimmaisesta kaipuusta toisen ihmisen luo. Madame Brigitte on eloisa seniori, jonka yksinäisyys on vaivihkaa päässyt kroonistumaan. Kellerteaterin (EST) ja Teatteri Metamorfoosin yhteistuotanto vierailee Avoimissa Ovissa 12.–14.5.2022.
Esitysten lipunmyynti on jo käynnissä. Katso kevään kaikki esityspäivät kalenterista ja varaa lippusi!
Kuva: Siim Vahur / Madame Brigitte