Kuva Idiootista. Keskellä edessä Parfen Rogožin (Jari Virman), taustalla ruhtinas Myškin (Henry Hanikka). Kuva: Mitro Härkönen. Kuva päivitetty 1.11.2022.
Hanna Kirjavainen
Teatterinjohtaja
Euroopan historia on verinen. Kulttuuria on käytetty keppihevosena milloin minkäkin poliittisen intressin läpiviemiseen. Milloin saksalaiset vallanpitäjät ovat boikotoineet englantilaista kulttuuria, englantilaiset ranskalaista, ranskalaiset venäläistä ja niin edelleen. Ja kaiken aikaa kirjaroviot palavat ja juoksuhaudoissa hullujen sotaruhtinaiden etulinjoihin työntämät miehenalut keräilevät kavereidensa tunnistelaattoja sisälmysten seasta. Mutta olen kuullut tarinan myös ghettossa kasvaneesta teatteritieteen professori ja kosmopoliitti Irene Weisitesta. Hän ja hänen juutalaiset teiniystävänsä järjestivät natsi-Saksassa maanalaisen saksalaisen runouden salaseuran. Iltaisin he hiippailivat ja lukivat toisilleen Goethen, Gainen ja Schillerin runoja. Samoja, joita vallanpitäjä samaan aikaan käytti pönkittämään oman yksisilmäisen aatteensa peruspilareita.
Olemme mekin täällä teatterissa kuulleet ääniä venäläisen kulttuurin boikotoimisen puolesta, kun työn alla näyttämölle on Dostojevskin Idiootti. Mutta myös venäläisen kulttuuri on aina taistellut vallanpitäjiä ja hulluja sotaruhtinaita vastaan. Kulttuurin voi katsoa syntyneen juuri tästä hiertymästä ja vastakkainasettelusta, jossa virallinen totuus kohtaa politiikasta riippumattoman todellisuuden. On täysin ymmärrettävää, että Ukrainassa patsaita kaadetaan ja irtisanoudutaan venäläisestä kulttuurista, kun se nähdään sinä pahana, josta sikiää vauvojen raiskaajia. Väkivallan arkitodellisuudessa unohtuu, että venäläinen kulttuurin merkkiteokset ja klassikot olivat vielä eilen sen omien vallanpitäjien kieltämiä. Kulttuuri on uhri, joka uhrataan etulinjassa joka kerta, kun pitää muodostaa rintamia ja puolia. Vapaustaistelijoiden argumentit boikotoida jotain kulttuuria ovat samat kuin vallanpitäjien hetkeä aikaisemmin. Venäläinen kulttuuri on aina vastustanut barbarismia. Ei ole mitään järkeä siinä että Venäjän Ukrainassa tekemiin julmuuksiin vastaus on vaatia tuhoamaan se, mikä on aina vastustanut barbarismia.
Onkin hyvin ihmeellistä, että se korkeakulttuurinen sivistys, jota Venäjä kulttuuriperimässään kantaa, ulottuu harvoin vallanpitäjiin. Ajattelen esimerkiksi Dostojevskin lahjaa ihmiskunnalle ihmisenä olemisen kysymyksissä tai vapauden, hyvän ja pahan tai vapaan valinnan universaaleissa opetuksissa. Venäjän ja Neuvostoliiton historia on täynnä vallanpitäjien tukahduttamia taiteilijoita, jotka ovat uhranneet elämänsä ja hyvinvointinsa taiteen ja sananvapauden puolesta. Dostojevski itse tuijotti teloittajan aseenpiippuun. Neuvostoliitto taas yritti estää mm. Tarkovskin ”Andrei Rublevin” esityksen Cannesin filmifestivaaleilla vuonna -69. Tarkovski myös joutui asumaan maanpaossa kuolemaansa asti kotimaahan paluustaan loputtomasti haaveillen.
Taide syntyy vapaudesta ja sekös diktatuureja hirvittää. Boikotoimalla venäläistä taidetta, edesautamme Putinin uhriutumiseen pohjautuvaa propagandaa. Mutta on myös muistettava, että sotatila kaventaa aina sananvapauden tilaa, myös Ukrainassa. Yksimielisyys kasvattaa kansallista identiteettiä ja tekee kansasta voittamattoman. Mutta sen seurauksena meillä on taas kohta kirjaroviot, koska moniäänisyys on hallitsijalle vaikeampi kontrolloitava. Moniarvoisuuden ja -äänisyyden hyväksyminen tekee kansasta hajanaisen. Taiteilijan tehtävä viime kädessä on esittää moniäänisiä universaaleja ja hankalia kysymyksiä, eikä löytää yksisilmäisiä kansaa yhdistäviä totuuksia. Tehtävämme on helpottaa ja auttaa ihmisiä sietämään ristiriitaistakin moniäänisyyttä, koska se on demokratian kehittymisen ydin!
Venäläinen kulttuuri on ihmiskunnan omaisuutta, aivan kuten Aku Ankka. Dostojevskin, Tarkovskin, Gogolin, Tšehovin ja muiden merkittävien venäläisten taitelijoiden lahjoja koko ihmiskunnalle ovat ihmisyys, armo ja myötätunto. Ironista, että juuri tämä sydämen sivistys on kompastuskivi Putinin valtapyrkimyksille. Kun boikotoidaan venäläistä kulttuuria, tarkoittaa se myös taitelijoita – elokuvantekijöitä, kirjailijoita, teatteritaiteilijoita, kuvataiteilijoita, säveltäjiä ja niin edelleen, heitä, jotka elävät ajattelun vapaudesta ja joissa mahdollinen muutosvastarinta kanavoituu heidän teoksissaan uudeksi tiedoksi.
Kulttuuri on ilmakehä, joka ei tunne valtion rajoja. Se on ihmisen toimintaa monissa eri ilmenemismuodoissaan, se on elämämme rituaaleja, tapoja ja käytäntöjä, se on ihmisen itsetuntemuksen ja itseilmaisun muotoja, se on muistomme, traditiomme, unemme ja arkikäytäntömme, se on syntytietoa, joka tähtää ihmisyyden säilyttämiseen. Suomalainen kulttuuripiirimme rakentuu yhtä paljon venäläisestä kulttuurista kuin vaikka amerikkalaisesta. Paitsi että venäläinen kulttuuri on syvällisessä humaanissa rikkaudessaan koko ihmiskunnalle elintärkeä. Se on kuin happea kun halutaan tuulettaa B-luokan actionpätkistä tai Disney+ -kanavasta ummehtunutta huonetta.
Hanna Kirjavainen on toiminut Avoimien Ovien johtajana vuodesta 2019. Hän on Teatterikorkeakoulusta vuonna 1998 valmistunut teatteritaiteen maisteri ja näytelmäkirjailija-ohjaaja. Ennen johtajakauttaan Kirjavainen on työskennellyt vierailevana ohjaajana valtakunnan teatteritaloissa ja vapaalla kentällä. Kirjavaisen ohjaama ja dramatisoima Idiootti kantaesitetään Teatteri Avoimissa Ovissa 26.10.2022.
