Aina se on yhtä jännittävää. Nimittäin uuden aloitus, ensimmäinen lukuharjoitus.
Erottaja 1917–18 -näytelmän idea tuli minulle jo pari vuotta sitten; tosin se oli silloin työnimellä Punavuori 1917–18. Otin yhteyttä kirjailija Anneli Kantoon ja ehdotin yhteistyötä.
– Olisi niin mahtavaa, jos lähtisit kanssani työstämään näytelmää vuoden 1917–18 tapahtumista, jotka sijoittuisivat teatterimme kulmille, Erottajalle. Sinähän olet kirjoittanut tuon ajan tapahtumista romaanissasi Veriruusut – no, vaikka ne tapahtumat sijoittuvatkin Tampereen kulmille. Mutta kun kukaan ei ole kirjoittanut näytelmää Helsingin tapahtumista. Miltä ajatus tuntuu?
Anneli tokaisi:
– Tosi kiintoisalta, hyvältä.
Se oli sitten siinä, se alkusysäys. Yhteistyö on meille luontevaa, olemmehan kirjoittaneet yhdessä näytelmän Fredrika Runebergista ja Annelin teoksesta Pala palalta pois – Äiti, tytär ja Alzheimer olen tehnyt dramatisoinnin.
Keväällä 2015 tapasimme Engelin kahvilassa. Anneli tuli suoraan Kansallisarkistosta, missä hän oli tutkimassa Helsingissä vangittujen punaisten kuulustelupöytäkirjoja. Anneli kertoi, ettei Helsingin tapahtumista ole kovinkaan paljon aineistoa, mutta on yksi: palvelija Ida Redsvenin tarina. Hän oli toinen niistä punaisista naisista, jotka tuomittiin valkoisten voiton jälkeen. Tarpeeksi dramaattista, joten Idalle lankesi nimirooli. Muistan, miten yhtäkkiä katseeni kiinnittyi kahvilan ikkunasta näkyviin katulyhtyihin ja siltä istumalta tuumasin.
– Hei, siinä jutussa voisi olla kertovia katulyhtyjä, jotka vievät aikamatkalle sata vuotta sitten ja jotka voisivat kommentoida tapahtumia. Kertoa historiasta ja noin.
Anneli oli hieman hämmästynyt, mutta osti ajatuksen!
Tapasimme aina silloin tällöin ja pohdimme väljästi rakennetta. Jätimme ideoita hautumaan. Loppuvuodesta 2016 (kiitos rakas joululoma) meillä oli synopsis, mutta ei ainoatakaan repliikkiä. Mukana olivat vielä Juhani Aho, Eino Leino, Maiju Lassila – tuon ajan julkkikset. Sittemmin saivat lähtöpassit, koska eivät yksinkertaisesti mahtuneet mukaan. Sori kaverit!
Meillä kummallakin oli valtavasti töitä. Anneli kirjoitti Lahtareitaan, minä olin sovittanut ja ohjannut Anna Liisan ja Keskellä ruuhkaa juoksee nainen oli työn alla. Jossain aivojen sopukoissa Idan tarina kuitenkin jatkoi kulkuaan ponnekkaasti. Juhokin oli astunut Idan elämään. Hurjat historian tapahtumat soivat mielessäni poljentoina. Jossain vaiheessa olin myös puhunut koko taiteellisen poppoon mukaan. Aihe ja story on tämä, ei ole vielä tekstiä. Lähdetkö mukaan? Sain pelkkiä myöntäviä vastauksia!
Alkutalvesta 2017 tapasimme Ateneumin kahvilassa ja silloin tuli selkeäksi idea, että Idan kuulustelut ovat osa näytelmän rakennetta. Muistan, miten piirsin rakennekaaviota muistikirjaani. Hyvä oli piirtäessä, Atskissa kun oltiin!
Lahtarit ilmestyi 27.1. Ruuhka oli ensi-illassa 7.2. Huoh!
Nyt ja vihdoin oli aikaa keskittyä Erottajaan. Pääkoppa vapautui täysin sille. Tiesin, että meillä oli suhteellisen (=erittäin) hintsusti aikaa – kaksi kuukautta ennen harjoitusten alkua. Voisin kuvata näitä kahta kuukautta sanalla “mankeli”. Tahtimme oli hirmuinen. Anneli kirjoitti kohtauksia, minä kirjoitin päälle. Minä kirjoitin kohtauksia, Anneli korjasi, minä korjasin. Sähköposteja lähetettiin puolin ja toisin, kymmeniä ja taas kymmeniä. Siinä välissä palavereja lavastajan ja säveltäjän kanssa. Tuli pääsiäinen ja siunatut “lomapäivät” – toinen näytös syntyi syöksysynnytyksen tavoin. Mutta se syntyi, Erottaja. Vielä edellisenä viikonloppuna ennen ensimmäistä harjoitusta tehtiin viilauksia ja edellisenä päivänä kävin tulostamassa työryhmälle plarit (=teksti, ns. pääkirja eli se näytelmä paperilla). Tämä nopea “tulostusvaihe” oli mahdollinen vain ja ainoastaan siksi, että aihetta oli kypsytelty ja haudutettu pitkän aikaa.
Ja sitten se oli: lukuharjoitus 24.4. Jännitti. Miten teksti alkoikaan elää ja soljua näyttelijöiden lukemana. Kuuntelin, kuulin, tiesin: kyllä tämä toimii. Näyttelijöiltä suoraa palautetta: hurja juttu, humaani, hienosti kirjoitettu, ei asetu kummankaan puolelle kategorisesti, oli se hirveää aikaa, mitä yhtymäkohtia tämän päivän vihapuheeseen, pelkoon. (muutama kyynelkin siinä vierähti)
Tämä oli yksi etappi. Yksi alku. Vielä on todella pitkä matka ensi-iltaan. Harjoituksia, harjoituksia, harjoituksia… tekstiäkin vielä varmasti muokataan. Matka tulee olemaan intensiivinen, mutta niin kiintoisa. On vain niin hienoa saada tehdä tätä työtä ja mikäs tehdessä, kun on hyvä ja innostunut työryhmä ja mahtava kirjoittajakaveri!
Niin. Väkivalta ei ala kiväärin laukauksesta, vaan vihapuheesta.
Heini, taiteellinen johtaja, ohjaaja
