Demokratia on ihanaa! Jos haluat juoda itsesi hengiltä ja rämpiä katuojassa, se onnistuu demokratiassa. Jos haluat olla ilmastokriittinen ja tuprutella mielin määrin fossiilisilla, sekin onnistuu. Oma valinta! Suomalaisessa yhteiskunnassa demokratian taso on maailman kehittyneimpiä. Jopa niin edistynyt, että jos olet peräkammarinpoika Pohjois-Karjalasta, tykkäät metättää ja kouria naisia ja ammuskella käsiaseella juovuspäissäsi sinne tänne niin pääset pitkälle, melko varmasti eduskuntaan ja vallankahvaan.
Kansanvallan toimivuuden keskiössä on väestön sivistys. Suomalaisessa yhteiskunnassa on laskettu, että korkea sivistys takaa sen, että kansalainen osaa tehdä järkeviä, itseään ja ympäristöään kehittäviä valintoja. Koulutuksen ja tiedon hankkimisen lisäksi kulttuuri ja taiteet ovat perinteisessä mielessä olleet sivistyksen airuita. Demokratia kehittyy yhteisössä, jossa kansalainen pystyy tekemään havaintoja ilmiöistä, näkee merkityksiä niiden takana ja muodostaa niistä sivistyneen mielipiteen. Bonuksena demokratia saa kansalaisen, joka osaa suhteuttaa mielipiteen muihin vallitseviin näkökulmiin, pystyy puolustamaan sitä ja artikuloi näkemyksensä julkisesti. Yhteiskunta on myös keskenään päättänyt, että demokratian kehittymisen kannalta olisi yhteiskunnassa syytä olla ajattelun vapaudesta ja riippumattomuudesta ammentava sektori, jossa demokratiaa kehittävien aineksien on hyvä syntyä markkinatalouden lainalaisuuksista riippumatta. Tämä kulttuurin ja taiteen keidas on moniäänisen yhteiskunnan peruspilari. Taideteokset ovat erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden peilejä ja opettavat kansalaista jäsentämään ja sietämään erilaisia näkökulmia. Heijastuspinnasta voi nähdä myös häivähdyksen suomalaisuuden ideasta.
Tänään hallitus aloittaa budjettiriihen, jossa kaavaillaan taiteen ja kulttuurin sektorille ennätyksellisiä leikkauksia. Itse toimin teatterin vapaalla ammattikentällä, jonka on laskettu toimivan jo ilman leikkauksiakin -40% aliresursoituna pandemiavaurioista puhumattakaan. Pienentämällä toimijoilta valtion rahoitusosuutta radikaalisti, siirretään vastuuta taiteen laadusta markkinavoimille. Mutta minkälaista taidetta markkinat haluavat? Hallituksessa jylläävien voimien mukaan markkinavoimat on kelpo mittari taiteen laadulle, mutta voimat jättävät ajattelematta paradoksin loppuun; mitä vähemmän kulttuuriin satsataan julkista tukea, sitä harvain herkummaksi esimerkiksi korkeampina lippuhintoina “nämä taiteen luksuspalvelut” muodostuvat. Se myös viihteellistää ja yksipuolistaa ilmiasuja ja ulostuloja. Markkinat eivät ole kiinnostuneita sivistyksestä. Eikä demokratian kehittämisestä. Moniäänisyys ei myy.
Sivistys on asiantuntemusta. Mutta ei pelkästään hallitus vaan kuin varkain koko yhteiskunta on päättänyt siirtää sivistyksen syrjään ja antaa merkitys- ja arvonmuodostuksen markkinavoimille. Taannoin HSn päätoimittaja Erja Yläjärvi kertoi linjamuutoksesta kulttuurijournalismissa. Hän kertoi, että valtakunnan päälehti on ”iso yleislehti, ei asiantuntijajulkaisu” (HS/18.8.). Me kulttuurityöläiset olemme kuitenkin ylpeästi asiantuntijoita, etten sanoisi taide-eliittiä, niinpä onkin sangen kummallista, että kulttuurijournalismi eli se taho, joka välittää tietoa taiteen ja kulttuurin merkityksestä kansalaisille, tekee sen epäasiantuntijuudella, yleisellä tasolla ja sensaatiohakuisten lööppiklikkausten määrän linjatessa taiteen arvoa strategisesta maailmankuvasta kumpuavan ajattelun sijaan.
Suomen idea ja identiteettimme on aikoinaan syntynyt kulttuuriin ja taiteisiin satsanneiden mahtavien kulttuurisukujen, sivistysporvareiden ja työväenliikkeen kansanvalistusponnistelujen seurauksena. Suomalaisuuden idea ei voi olla vain se, mikä myy. On kaikkien etu, että meillä on riippumattomia yhteiskunnallisen mielikuvittelun keitaita; tarvitsemme asiantuntijoita ja maan parhaimmistoa joilla on näköaloja mielikuvittelemaan sellaista tulevaisuuttamme, jossa demokratia voi kehittyä. Jopa sille katuojassa rämpijälle, joka päätti juoda itsensä hengiltä, demokratia on varmistanut mahdollisuuden nostaa päänsä ja nähdä tähdet.
