Pohdimme Olga Tokarczukin Aja aurasi vainajain luitten yli näyttämöteoksessa eläinten oikeuksia. Jos ihminen on eläin, onko eläimen ainutkertaisen elämän riistäminen verrannollinen ihmiselämän riistämiseen? Voiko ainutkertaisen elämän riistämistä kutsua harrastuksekseen, jota tekee ajanvietteekseen, kun puhutaan metsästyksen harrastamisesta? Onko ihminen ainoa eläin, joka tietoisesti tuhoaa elinympäristöään elinkelvottomaksi? Voiko eläin opettaa meitä olemaan ihmisiksi?
Selviytyäksemme käynnissä olevasta ekokatastrofista tarvitsemme universaalia perspektiiviä ja vallankumouksen, jossa ihminen mielletään tasa-arvoiseksi eläimen kanssa. Ympäristöfilosofi Tere Vadén jakaa ihmisen kokemuksen, kielen ja mielen alueet kolmeen metaforiseen osaan; ”talo”, ”piha” ja ”metsä”. ”Talo” on ihmisten omin paikka, jossa kaikki on ihmisen määräämällä paikalla ja hallinnassa. ”Piha” taas on talon ja metsän välissä ja sitä täytyy ihmisen koko ajan sivistää ja viljellä, jotta se pysyy ihmisten hallinnassa. Pihan ympärillä on ”metsä”. Se ei noudata ihmisen tarkoitusperiä eikä lakeja. Sillä on oma ihmisestä riippumaton kielioppinsa eikä ole missään tapauksessa mykkä tai kieletön. Ihminen tarvitsee ”metsää” mutta ”metsä” ei tarvitse ihmistä. Se toteutuu ihmisestä ja kulttuurista riippumatta. Tämän tietävät kaikki eläimet ja luonnon olennot. Ja mummot.
Mummoilla on paljon ”talon”-tietoa: he saattavat tietää parhaat ahventen kutupaikat, tai että jos on paljon sudenkorentoja, on vähän paarmoja tai milloin kannattaa kylvää peruna. Tai miten virittää loimet kangaspuuhun. He saattavat tietää 70-luvun Trivial Pursuitin kysymyksiin kaikki vastaukset mutta he myös tietävät, että ”metsän” aluetta tulee kunnioittaa. Sen salaisuutta ja sen hallitsemattomuutta. Sitä että ympärillämme on kokemuksen alue, jossa jokin toteutuu meistä riippumatta.
Mitä mummot opettavat meille ”metsästä”? Sen että asiat ovat loppujen lopuksi ”metsän” alueella hyvin yksinkertaisia! On väärin tappaa harrastuksekseen eläviä olentoja. On väärin aiheuttaa kipua eläville olennoille taloudellisen edun tai tieteen nimissä. Mummot asettavat pyhäksi kaiken mikä maatuu, mädäntyy ja homehtuu luonnon orgaanisessa kiertävässä prosessissa.
Me haluamme esityksellämme Aja aurasi vainajain luitten yli muistuttaa yhteiskuntamme syrjään työnnetyn vanhusväestön potentiaalista. Niin kuin meissä asuu eläin, on mummous myös mielentila! Mummoviisaus on ylisukupolvista elämänkokemukseen perustuvaa viisautta ja vertaiseksi asettumisen perspektiiviä. Toisesta huolehtiminen on vertaiseksi asettumista, oli tässä ”toisessa” kyseessä sitten ihminen, ympäristö tai ei-inhimillinen olento. Meissä kaikissa on mummoviisautta eli metaforisesti yhteisöä kokoavaa ja siitä huolen pitävää voimaa.
