Käärmeet, rotat ja muut sontiaiset!
Teatterinjohtaja Hanna Kirjavainen avaa kevään tulevan teatteriesityksen Sontiainen – balladi koti-ikävästä nimen etymologiaa ja taustoja.
Jo kuningas Oidipus oli siirtolainen, joka nai Theban leskikuningattaren. Theban kaupunkia piti vallassaan kirous, jokin selittämätön kollektiivinen uhka, joka symbolistisesti sairastutti ruttoon koko yhteisön.
Myös länsimaisten hyvinvointiyhteisöjen vakautta ja turvallisuudentunnetta heilutellaan paraikaa kovin ottein. Hallitsematon pakolaistulva, kiihtyvä kamppailu energiavaroista, terrorismi ja oikeistoradikalismin nousu ovat syösseet länsimaiset sivilisaatiot hahmottoman väkivallan uhkan kurimukseen. Se syö yhteisöjen harmoniaa ja on syöstä ne kaaokseen. Samalla nykyhetki on yksinkertaistusten apostolien ja populististen oraakkelien hedelmällistä kulta-aikaa. Somen myyttinen painajaiskuvasto pursuaa silmillemme maahanmuuttokriittisiltä keskustelukanavilta, kun Suomeen tulevissa turvapaikanhakijoissa on kaikenmaailman ”rottia”, ”käärmeitä”, ”sikoja” ja ”koiria”, jotka saastaisuudellaan ja eläimellisellä hallitsemattomuudellaan uhkaavat lintukotomme puhtoista harmoniaa. Hahmoton uhka ruokkii irrationaalisia painajaiskeskuksiamme.
Nettikeskustelijat tuntuvat sekoittavan arkitodellisuutemme jonkinlaiseen myyttiseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa paitsi maantieteellisten rajojemme ulkopuolella, myös kollektiivisen tajuntamme maan uumenissa, sen syvimmissä symbolisissa sopukoissa, kellareissa ja viemäreissä elää ällötysten ja kaiken maailman epäsikiöiden yhdyskunta, joka uinuvan Molok-hirviön lailla saattaa nyt ärsytettynä nousta onkalostaan syösten yhteisömme mielipuolisuuteen.
Onko laumakäyttäytymisessämme jotain ihmisyhteisön sisäsyntyistä tiedostamatonta dynamiikkaa? Onko meidän löydettävä yhteisön ulkopuolelta Oidipuksen kaltainen ”syntipukki”, jotta emme alkaisi tappaa toisiamme?
Kuten monia antiikin tarinoita, Theban ruttoakin voidaan pitää symbolina kollektiivisen ryhmäkäyttäytymisemme lainalaisudesta. Theban kirouksen lopetti Oidipuksen sukurutsan paljastuminen. Se tyynnytti kollektiivin alitajunnan ruttoa levittävien myrkkyhämähäkkien voimat.
Ranskalainen filosofi René Girard puhuu teoksessaan Väkivalta ja pyhä ihmisyhteisön tiedostamattomasta tarpeesta hallita yhteisöään hajottavaa väkivaltaa sijoittamalla uhka erilaisiin sijaiskohteisiin. Tähän perustuu primitiivisissä yhteisöissä edelleen koko uhraamisen riitti. Sijoittamalla omat selittämättömät, kollektiivista väkivallan uhkaa aiheuttavat tunteet uhrieläimeen, yhteisö estää alitajuisia voimia ottamasta valtaa ja saastuttamasta sen harmoniaa. Uhrieläin voi olla vaikka viattomuutta henkivä lammas, kuten kristinuskossa, mutta uhrieläimiksi joutuvat edelleen myös kulttuurisesti saastaiset, kuten voodoo-kulttuurissa koirat.
”Käärmeet! Susinartut!”, huudettiin Suomessakin sisällissodassa punaisten riveissä taistelleille naisille. ”Senkin saastainen sontiainen!”, huudetaan Sontiainen – balladi koti-ikävästä -esityksen päähenkilölle Tom Sukaselle, kun hänet koetaan ei-amerikkalaisena uhkaksi yhteisön harmonialle. Miksi sitten jotkin eläimet ovat omassa kulttuurissamme saastaisia? Sontiainen on lantakuoriainen, joka toimittaa ekosysteemin näkökulmasta valtavan tärkeää virkaa, niin kuin muutkin hyljeksityt eläimet, kuten sudet, puhumattakaan käärmeistä. Kuitenkin kulttuurinen arvostus niitä kohtaan on heikko. Ainakin sontiaisen voi helposti saman tien murskata kengänkannalla. Parasiitti-metaforaa on liitetty hanakasti maahanmuuttajiin, vaikka biologia on tieteellisesti todistanut parasiittien tärkeyden organismin uudistumisessa ja pysymisessä elinvoimaisena.
Tässä on kyse toiseuttamisesta. Se on prosessi, jossa viemällä ihmisryhmältä esimerkiksi maahanmuuttajalta inhimilliset ominaisuudet, sijoittamalla ihmisryhmään likaiseksi koettujen eläinten ominaisuuksia, olemme aloittaneet prosessin, jonka päätepisteessä on oikeutettua polkaista päälle kengänkannalla.
Keskelle heinäaavikkoa laivansa rakentanut Sukanen kuitenkin tiesi myös, että muinaisessa Egyptissä sontiainen oli varsin arvostettu eläin. Skarabee! Se oli sontiaisen muotoinen jalokivi, joka laitettiin vainajan sydämen paikalle oppaaksi tuonpuoleiseen. Ja sinnehän Sukanen tavallaan on matkalla.
Hanna Kirjavainen
teatterijohtaja, ohjaaja
