| ohjaus | Heini Tola |
| rooleissa | Maija Andersson, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso, Jukka Pitkänen, Outi Vuoriranta |
| ensi-ilta | 12.9.2017 |
| esitykset ajalla | 11.9.–14.12.2017, lisäesitykset 20.1.–2.2.2018 ja 3.5.–8.5.2018 |
| hinnat | alk. 24–47 / 22–45 / 14–37 €, show & dinner 86 €, early bird 25 € syyskuun esityksiin 11.5. saakka |
hinnasto
osta liput
Erottaja 1917–18
Näytelmä kertoo punaisen Helsingin noususta ja kukistumisesta vuosina 1917–18. Päähenkilö Ida Redsvenin tarina on tosi. 
Hän oli toinen niistä punaisista helsinkiläisnaisista, joka sai tuomion valkoisten voiton jälkeen.
Ida on palkattu rehtori Rosenqvistin perheeseen ja hän ystävystyy perheen äidin kanssa. Naisten tiet alkavat kuitenkin erkaantua Idan kääntyessä punaisten puolelle. Kun Ida saa selville, että perheen isä toimii aktiivisesti valkoisten hyväksi, piian ja isäntäperheen välille repeää ylipääsemätön kuilu.
Puhuvat katulyhdyt elävät mukana nuoren itsenäisen Suomen alkutaipaleen myllerryksissä: on lakkoja, mielenosoituksia, kapinoita, leipä-, maito- ja halkojonoja. Ja rakkautta!
Ida taistelee sen aatteen puolesta, mihin lujasti uskoo. Idan kämmenelle mahtuva unelma on: Joskus minullakin on perhe, lapsia. Miehellä on työtä, lapsilla ruokaa ja kengät. Kun on vapaapäivä, voi mennä kävelemään Esplanadille. Eikä kukaan sano minulle, ettei harakka ole lintu eikä piika ihminen.
Näytelmä kertoo historiallisten kehityskulkujen toistuvuudesta. Väkivalta ei ala kiväärin luodista, vaan vihapuheesta.
teksti Anneli Kanto, Heini Tola
ohjaus Heini Tola
skenografia Veera-Maija Murtola
musiikki Suvi Isotalo
valosuunnittelu Luca Sirviö
rooleissa Maija Andersson, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso, Jukka Pitkänen, Outi Vuoriranta
Esityksen kesto noin 2 h. Esityksessä on väliaika.
Näytelmä tutuksi – ohjaaja esittelee teosta 7.10, 10.11, 11.11. ja 9.12. tuntia ennen esitystä. Tekijät tutuiksi – yleisökeskustelua työryhmän johdolla 14.10. ja 18.11. esityksen jälkeen. Näissä illoissa korotetut lipunhinnat, hintaan sisältyy myös käsiohjelma.
Suuren kysynnän vuoksi lisäesitykset:
to 14.12. klo 19, la 20.1. klo 16, pe 26.1. klo 19, la 27.1. klo 19 (huom. aika), pe 2.2. klo 19, to 3.5. klo 19, pe 4.5. klo 19, ma 7.5. klo 19, ti 8.5. klo 19.
Katso lisää esityskuvia Flickristä.
Kritiikit
Punaisten naisten kohtaloihin perehtynyt Anneli Kanto on käsikirjoittanut näytelmän yhdessä ohjaaja Heini Tolan kanssa. Erottajalla sijaitseva teatteri kaivautuu tiukasti mikrohistoriaan. Avoimien Ovien tulkinta ei rinnasta sisällissodan aikaa nykypäivään, mutta muistuttaa, että samat mekanismit toimivat edelleen. Kykenemättömyys keskusteluun, vihapuhe ja eriarvoisuus toimivat konfliktin polttoaineena eri aikoina varsin samoin, vaikka mittakaavat ja välineet olisivat muuttuneet. Propagandan merkitys sodassa tulee esiin muutamin harkituin vedoin. Esitys kiertyy oikean historiallisen henkilön, piika Ida Redsvenin (Maija Andersson) kohtalon ympärille. Siinä yhdistyy tarkka mikrohistorian tuntemus selkeään yhteiskunnalliseen näkemykseen. – – Kannon ja Tolan näkemyksessä työläisnainen ei ole uhri. Teatteri Avoimien Ovien toteutus on minimalistisen tyylikäs. Pitkiä valokeiloja hyödyntävät valot ja lyömäsoittimet rytmittävät kerrontaa. Näyttelijöiden on ilmaistava paljon lyhyissä kohtauksissa. – – Suvi Isotalon moderni kansanmusiikki halkoo tiheää esitystä oivallisesti. Laulut antavat happea, kuljettavat helliä tunteita ja tekevät esityksestä nykyaikaisen. Nykyisen identiteettipolitiikan aikana tuntuu tärkeältä, että esitys näyttää suoraan, miten ihmisten eriarvoisuus johtaa konflikteihin ja sotiin.
Maria Säkö, HS 14.9.2017
Väliajalla teen muutaman lyhyen muistiinpanon: ”siistiä, taustoittavaa, ei varsinaisesti kosketa”. Jotain tapahtuu toisella puoliajalla ja Idan tarina lävistää kaikki kerrokset. Esityksen päättyessä minua itkettää niin, että taidan tärisyttää koko penkkiriviä. Pyyhin silmiä ja aiemmat muistiinpanoni. Esitys on hämmentävän ajankohtainen. – – Lopusta on kuorittu kaikki ylimääräinen ja jäljelle jää vain Ida, ihminen ja hänen toteutumaton haaveensa: kävellä perheen kanssa Espalla. Maija Andersson tekee Idana koskettavan, herkän ja kokonaisen roolityön. Enkä ole ainoa, jota lopussa itkettää. 100 vuotta on lyhyt aika, vain muutamia sukupolvia. Kaikki mikä on tapahtunut kerran, voi tapahtua uudelleen. Avoimien Ovien näytelmä muistuttaa, että väkivalta ei sata vuotta sittenkään alkanut kiväärin luodista, vaan vihapuheesta. Epätoivoinen ja vihainen ihminen tekee epätoivoisia ja vihaisia ratkaisuja.
Anna Paju, Kansan Uutiset 15.9.2017
Maija Andersson är lysande då hon levandegör Idas resa från rädd och försiktig piga till stolt och allt desperatare stark rödgardistfru och till slut nedbruten krigsfånge. Också resten av skådespelargardet gör en bra insats då de växlar mellan att spela pjäsens olika personer och sjunga med i bakgrundskören. Dramaturgin är väloljad och balanserar bra mellan större historiska händelser och dramatik på personnivå. Scenen är ganska stramt inredd vilket ger den mångsidighet att fungera som både borgerlig salong och krigshärjad Helsingforsgata.– – En annan aspekt som gör pjäsen intressant är den historiska miljön: trots att mycket har skrivits om inbördeskriget är vardagen i det röda Helsingfors ett intressant kapitel som inte fått tillräcklig uppmärksamhet. Skildringen av gatustriden mot de tyska soldaternas landstigning på slutet är både historiskt intressant och nervslitande spännande trots att varken överdådig rekvisita eller storstilad pyroteknik hjälper den på traven.
Otto Ekman, Hbl 15.9.2017
Tolan ohjaus nostaa pinnalle rakkaustarinan ja ystävyyden, ja sen vaikutukset sisällissodan molempiin osapuoliin ajassa, jossa yhteiskunta asettaa tällaiset inhimillisyydet vastakkain ja ryydittää törmäystä vihalla. Erottaja-näytelmä on yhtä aikaa hyvin runollinen ja todellinen. Suvi Isotalon musiikkisuunnittelussa ”Taistojen tiellä” on tyylitelty todella taiten, ja kauniisti yhteen soiva näyttelijäkuoro tulkitsee sen koskettavasti. Tyylittely toimii myös kohtauksessa, jossa pula kurjistaa kansaa. Koskettavimmillaan esitys on kohtauksissa, joissa sodan käänteet vaikuttavat suoraan henkilöiden elämään. Sellaisia käänteitä ovat esimerkiksi, kun Ida Redsven (Maija Andersson) paljastaa Oskar Rosenqvistin (Jukka Pitkänen) tulenarkojen tiedotuslehtisten tekijäksi tai kun Idan ja Juho Koskelaisen (Miika Laakso) rakkaus roihahtaa liekkeihin. Tai se kun piika Ida pelastaa isäntäperheen Julia Rosenqvistin (Outi Vuoriranta) tulitaistelulta. Erottaja 1917–18 on kaiken kaikkiaan erinomainen esitys. Se tuo lähelle historian tapahtumat, kuvaa kansaa ihmisyyden valossa ja tyylittelee kokonaisuudesta koskettavan teoksen.
Terhi Tarvainen, Demokraatti 5.10.2017
Teatteri Avoimien Ovien Erottaja 1917—1918 on tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Teos on myös vahva ajankuva Helsingistä, sen kaduista, aukioista ja toreista. – – Teos käsittelee ajankohdan valtavia luokkaeroja ja sitä, miten vastakkainasettelujen ja vihapuheen kautta lopulta päädytään aseelliseen yhteenottoon. Erottajia ihmisten välillä on paljon. – – Näytelmä nostaa keskiöön ihmisten yhteiskuntaluokasta riippumatta hyvin saman tyyppiset haaveet ja unelmat. – – Maija Andersson tulkitsee Idan roolin herkästi. Hänen onnistuu rakentamaan roolihenkilöstään näyttämölle monipuolisen kuvan yhtä aikaa epävarmana ja toisaalta vahvasti tulevaan luottavana nuorena. Naisena, jonka ajan tapahtumat imaisevat vääjäämättömään imuunsa. Andersson rakentaa Idansa tiiviiseen ilmaisuun, jossa sisäinen ajatus näkyy hyvin. Miika Laakso saa Juhon rooliin vahvaa vakaumuksen tuntua, mutta myös Idan tavoittavaa paremmasta unelmoijaa. Outi Vuorirannan tulkitseman rouva Rosenqvistin ja Idan kohtaamisissa ja luokkarajat ylittävässä ystävyydessä on toivoa herättävää ymmärrystä. Erityisesti toisella puoliajalla molempien näyttelijäntyö on selkeän kirkaspiirteistä ja Vuoriranta saa hahmoonsa hienosti sen hämmennyksen, jonka ajan tapahtumat myös porvarisnaisen päälle kaatavat. Suvi Isotalon musiikki ja äänimaailma tukevat esityksen rytmiä ja jämäköittävät hyvin sen kulkua. Symbaalit tuovat kertomukseen rytmiä, kuin uhkaavaa tulta, ja rytmittävät näin näyttämön tapahtumia. Laulut istuvat kokonaisuuteen ja musiikki sekä muu äänimaailma luovat Erottajan näyttämölle vahvoja tunnelmia. Ida Redsvenin tarina saa onnistuneen tulkinnan Teatteri Avoimissa Ovissa ja lähes autenttisten tapahtumapaikkojensa ytimessä. Hienoa, että 100 vuoden takainen tarina nähdään viimein näyttämöllä. Sen sanoma ei voisi olla ajankohtaisempi. Äärimmäinen vastakkainasettelu on aina tuhoavaa ja vaarallista.
Pessin ja Illusian luona -blogi 14.9.2017
Att sympatierna finns på den Idas sida som de själva skapat är klart. Maija Andersson gestaltar en intelligent kvinna med utpräglad rättskänsla. Men idealen grumlas snart av den oförsonlighet och brutalitet hon möter från alla håll. Koskelainen (Miika Laakso) är snart beredd att ta till allt hänsynslösare vapen för att befästa de rödas makt medan arbetsgivaren Rosenqvist öser galla både över ”det röda patrasket” och en piga som tror sig kunna tänka. Konstellationen är förstås schematisk på gränsen till det övertydliga. Men samtidigt blottlägger uppsättningen effektivt hur lätt hat och ömsesidig svartmålning får fotfäste när de sociala och ideologiska klyftorna delat samhället itu. Först skriker och hotar man, därefter slår och smädar man – och slutligen skjuter man, lyder det ungefär i en av slutreplikerna. Och plötsligt kommer historien väldigt nära. Men inte bara för att hatretoriken igen fyller det offentliga rummet. Avoimet Ovet har också med åren finslipat förmågan att ringa in stora berättelser med små medel. Skådespelarna är bara sex men i Heini Tolas regi känns det som om de hann överallt. – – Den här gången är scenen i det närmaste tom men ljudeffekterna, de musikaliska vinjetterna, beskrivningarna och skådespelarnas stiliserade snabbskisser av de olika miljöerna väcker de inre bilderna till liv. Resultatet är både stämningsfullt och kusligt.
Christel Pettersson, YLE 14.9.2017
Harakka ei ole lintu eikä piika ihminen. Tätä lausetta toistetaan useampaankin kertaan Avoimet ovet -teatterin näytelmässä Erottaja 1917–18. Kansalaissotaan keskittyvä hieno rakkaustarina on konkreettisin ja koskettavin esitys, jonka tuota ajasta olen nähnyt – todella humaani tietoisku. Mitä Helsingissä alkuvuodesta 1918 tarkkaan ottaen tapahtui ja kuinka raskaita vuosia siitä seurasi? Ja kuka oikeastaan oli hyvä tai paha?
Sanna Wirtavuori, Anna 21.9.2017
Teatterissa Avoimissa katsotaan jo ohitse itsenäisyyden juhlavuoden ja mennään mikrotasolle suomalaiseen luokka- ja naishistoriaan ja sisällissotaan. Erottaja 1917-1918 tekee sen hienosti ja ihmisenkokoisesti näkökulmahenkilönään nuori tyttö, maalta Helsinkiin herrasväelle palvelijaksi tuleva Ida Redsven. Esitys vilauttaa unelmaa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kahden ajan ristivalotuksessa se näyttää prosessin, jossa unelmat murskataan ja murskautuvat. Nuori Redsven tuomitaan kuolemaan. ”Mitä minusta olisi voinut tulla?” Tämä Redsvenin kysymys ja katse suuntautuu meihin. Ei patetiaa, ei vihaa. Maija Andersson Idana ja muut näyttelijät sen tekevät. Ovat läsnä tavoittelemassa parempaa kukin omasta asemastaan käsin, tuovat ristiääniä, musisoivat (hieno Suvi Isotalon musiikki). Ehkä järisyttävimpänä koin se, miten nainen oli kaksinkertaisesti toisen luokan kansalainen, myös luokkansa sisällä se alempi. Tämän esitys näyttää ja kasvattaa ymmärrystäni.
Hanna Helavuori, Tinfo-tiedote 14.9.2017
Miten voisi tiivistää tämän kokemuksen: raskas mutta helkkarin antoisa. Tai näytelmä mikä jokaisen tulisi nähdä. Tai yksi syksyn rankimmista ja palkitsevimmista katsomiskokemuksista. Kaikki ovat ihan yhtä oikein. – – Erottaja 1917-1918 on rakkaustarina, historiallinen kertomus, dokumentaarinen draama. Painostava tunnelma luodaan taitavalla valosuunnittelulla (Luca Sirviö), musiikilla (Suvi Isotalo) ja hiljaisilla hetkillä, tykkien kaukaisella kumulla ja muilla ääniefekteillä sekä taitavalla näyttelijäntyöllä. Veera-Maija Murtola on loihtinut työväestön harmaa-mustat ja ylemmän luokan valko-mustat asusteet. Ainoan värin lavalle tuovat punaiset käsinauhat. Toteutus tikapuineen on tyylikkään pelkistettyä ja ehkä siksi juuri hyvin vaikuttavaa. Koko ensemble tekee vakuuttavaa työtä lavalla, mutta erityisesti Maija Anderssonin hienovarainen näyttelijäntyö vakuuttaa Idana. Esityksiä on 9.12. asti, eli vielä kerkeää hyvin katsomaan. Suosittelen erittäin lämpimästi. Vaikka ilman nenäliinaa ei luultavasti selviä (minä ainakaan) ja katsominen välillä melkein sattuu, niin silti. Yksi syksyn vaikuttavimpia esityksiä.
Paljon melua teatterista -blogi 26.9.2017
Hienosti toteutettu ja tärkeä esitys on ehdottomasti yksi syksyn teatteritapauksista ja pakollista nähtävää varsinkin kaikille heille, joita kiinnostavat Helsingin historia ja yhteiskunnalliset aiheet. – – Erottaja 1917–18 on hienosti rakennettu ajankuva ja rakkaustarina mutta myös paljon muuta. Esitys onnistuu samanaikaisesti olemaan sekä monikerroksinen että selkeä. – – Näyttelijäkaarti on valittu äärimmäisen hyvin. Pienehkössä ja intiimissä teatterisalissa näyttelijät pääsevät lähelle katsojia. Maija Andersson voittaa yleisön samantien puolelleen vaatimattomana mutta luonteikkaana piikatyttönä. Anderssonin esittämänä Ida Redsvenistä kasvaa herkkä mutta vahva, moniulotteinen hahmo. Miika Laakso puolestaan sopii Idan kujeilevan rakkaan rooliin täydellisesti. Parin suloista rakkaustarinaa on riipivää katsoa, kun aavistaa, että ihanan alun jälkeen luvassa on surullinen loppu. – – Näytelmässä nähdään ja kuullaan myös erinomaisia musiikkinumeroita. Iloiset kappaleet tempaavat mukaansa, surulliset taas pakottavat etsimään nenäliinaa laukusta. Erityisesti Idan ja ja Juhon herkkä duetto iski sydänalaan, sillä äänet soivat upeasti yhteen. Yritin viimeiseen asti pitää kyyneleet aisoissa, mutta ei niiden tuloa voinut estää. Useassa eri kohtauksessa kuultava kaunis pianomelodia puolestaan luo elokuvallista tunnelmaa ja sitoo koko näytelmää kokonaisuudeksi. Näytelmässä on samanlaista kuulautta, laatua ja tyylikkyyttä kuin Avoimien Ovien versioissa Canth-klassikko Anna Liisasta. Esitys myös loppuu yksinkertaisen vahvasti. Kun Ida luettelee toteutumattomia haaveitaan, joutuu katsoja jälleen kamppailemaan kyyneltulvaa vastaan.
Kulttuurikuuri-blogi 9.10.2017
