Rautavaara

— ihminen ja ikoni

Aikaisen varaajan early bird -liput alk. 26 € myynnissä 19.1.2024 asti

Tapio Rautavaara (Timo Ruuskanen). Kuva: Nils Krogell.

Ensi-ilta 6.2.2024, esitykset 5.2.–27.4.2024

Musiikillinen monologi koko kansan reissumiehen elämästä

Rautavaara kertoo Tapio Rautavaaran elämäntarinan köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi muusikoksi, olympiavoittajaksi ja koko kansan sankariksi.

Esitys on tarina legendasta nimeltä “Rautavaara”. Samalla se kysyy myös ajankohtaisia kysymyksiä: mitä tarkoittaa, jos kansa jakautuu kahtia, miten elää kahtiajaon kanssa, ja miten purkaa sitä? Rautavaara oli käyhän työläisäidin lapsi, joka sai kuulla olevansa ”punakaartilaisen kakara”. Vanhempana hän torjui jyrkät poliittiset jakolinjat ja halusi esiintyä kaikille. Hänestä tuli koko kansan reissumies, kaikkien Tapsa!

Esitys on monologi, jossa kuullaan Tapio Rautavaaran rakastettuja kappaleita. Rautavaarana nähdään näytelmän kirjoittanut Timo Ruuskanen, palkittu laulava näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa Red Nose Companyn perustajajäsenenä. Ruuskanen ihailee Rautavaaran musiikkia, ja on 188 senttimetrisenä tismalleen saman pituinen kuin esikuvansa.

Kesto  n. 1 h 50 min (sisältäen väliajan)

Käsikirjoitus: Timo Ruuskanen
Ohjaus ja dramaturginen apu: Olka Horila
Valosuunnittelu: Jukka Kuronen
Äänisuunnittelu: Kari Paukola
Tarpeisto: Karita Fallström-Autio
Graafinen suunnittelu ja esityskuvat: Nils Krogell
Tuotanto: Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo Ruuskanen

Aikaisen varaajan early bird -lippu alk. 26 € myynnissä 7.11.2023–19.1.2024.

peruslippu alk. 35 €
eläkeläiset alk. 33 €
opisk. tai työtön alk. 29 €

Näytännöissä, joiden yhteydessä on Näytelmä tutuksi tai Tekijät tutuksi -esittelyt, on korotetut lippuhinnat: alk. 40/38/34 €
Näissä näytännöissä lipun hintaan sisältyy käsiohjelma (norm. 4 €/kpl)

Teatterin omasta lipunmyynnistä
Teatteri Avoimet Ovet
Erottajankatu 5, Helsinki
ti klo 11–17, ke–pe klo 11–14, ja aina tuntia ennen esityksiä
09 4342 510
liput (at) avoimetovet.fi


Lippu.fi-palvelusta
29,10–44,10 €/kpl (sis. palvelumaksu) + tilausmaksu alk. 1,50 €


 

Lue lisää hinnoista ja myyntikanavista

Näytännöt 5.2.–27.4.2024

Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18. Ikärajattomia näytäntöjä ovat  pe 9.2. klo 14, to 7.3. klo 19 ja la 20.4. klo 19.

Tekijät tutuksi -näytännöissä 2.3. ja 13.4. on esityksen jälkeen tekijätapaaminen salissa. Näytelmä tutuksi -näytännöissä 23.3. ja 27.4. on keskustelu teoksesta ennen esitystä. Molempien kestot n. 20 min/keskustelu. Näytännöissä korotetut lippuhinnat, käsiohjelmat kuuluvat lipun hintaan (norm. 4 e /kpl).

Helmikuu
ennakko ma 5.2. klo 19
ENSI-ILTA ti 6.2. klo 19
to 8.2. klo 19
pe 9.2. klo 14 /ikärajaton
la 10.2. klo 16

to 15.2. klo 19
pe 16.2. klo 14
la 17.2. klo 16

ke 28.2. klo 19
to 29.2. klo 19

Maaliskuu
pe 1.3. klo 19
la 2.3. klo 16 /Tekijät tutuksi esityksen jälkeen
ke 6.3. klo 19
to 7.3. klo 19 /ikärajaton

ke 20.3. klo 19
to 21.3. klo 19
la 23.3. klo 16 /Näytelmä tutuksi klo 15

Huhtikuu
pe 5.4. klo 14
to 11.4. klo 19
pe 12.4. klo 14
la 13.4. klo 16 / Tekijät tutuksi esityksen jälkeen

pe 19.4. klo 14
la 20.4. klo 16 /ikärajaton
pe. 26.4. klo 19
la 27.4. klo 16 Näytelmä tutuksi klo 15