Omaishoitajuus ja muutostarpeet

Kirjoittanut Anne Luukkonen
eläkeläinen, puoliso, omaishoitaja

Olen suomalainen omaishoitaja ja tämä on tarina siitä, miten järjestelmä kohtelee meitä, jotka kannamme läheisemme arjen harteillamme. Suomessa omaishoitajuus on kuin näkymätön työ, joka tehdään rakkaudesta, mutta maksetaan jaksamisella. Hoitopalkkio on pieni, vapaat eivät toteudu ja palvelut riippuvat postinumerosta. Kun hoito on ympärivuorokautista, tämä ei ole enää vain epäkohta – se on hengissä pysymisen kysymys.

Tutkimusten mukaan yli 60% suomalaisista omaishoitajista on uupuneita. Se ei ole tunne, se on tilasto.

Se ei ole yksittäinen tarina, se on kansallinen ilmiö. Ja silti meitä pyydetään jaksamaan vielä vähän.

Vielä yksi yö.
Vielä yksi vuosi.
Vielä yksi kriisi, jonka jälkeen luvataan, että apua tulee – mutta sitä ei tule.

Olen tehnyt työni lähes koko aikuisikäni työterveyshuollossa. Olen tottunut siihen, että työntekijän jaksamista seurataan, työvuorot suunnitellaan, lepo turvataan ja ergonomiasta pidetään huolta. Työpaikoilla pienikin riski uupumukseen otetaan vakavasti – koska työntekijän terveys on arvokas. Siksi on pysäyttävää huomata, että kotona nämä samat perusasiat eivät merkitse mitään.

Omaishoitaja tekee ympärivuorokautista työtä ilman työaikalakia, ilman työsuojelua, ilman työterveyshuoltoa. Hän tekee työtä, jota ei kutsuta työksi ja siksi hänen jaksamisensa jää näkymättömäksi. Jos työpaikalla joku valvoisi öitä, nostaisi painavia taakkoja, tekisi 24 tunnin vuoroja ja vastaisi toisen ihmisen hengestä ilman taukoja, työsuojelu puuttuisi välittömästi. Kotona kukaan ei puutu. Kotona olet yksin. Ja silti meiltä odotetaan, että jaksamme. Että venymme. Että rakkaus riittää korvaamaan levon, tuen ja turvan.

Mutta rakkaus ei korvaa unta. Rakkaus ei korvaa taukoja. Rakkaus ei korvaa sitä, että ihminen tarvitsee palautumista selvitäkseen. Omaishoito on Suomessa työ, jota ei kohdella työnä. Siksi jaksamisen perusperiaatteet – lepo, palautuminen, tauot, ergonomia, riskien arviointi – puuttuvat kokonaan.

Kun vertaan omaishoitajien tilannetta muihin Pohjoismaihin, näen jotain, mikä tuntuu lähes epäreilulta. Ruotsissa omaishoitaja ei kanna vastuuta yksin. Kunnat tarjoavat vahvat kotihoidon palvelut, ohjauksen ja tuen. Vastuu on järjestelmällä, ei perheellä.
Norjassa omaishoitajalla on lakisääteinen oikeus palkalliseen hoivasopimukseen ja säännöllisiin vapaisiin. Heidän jaksamisensa ei ole hyvän tahdon varassa – se on kirjattu lakiin.
Tanskassa omaishoitaja saa ammattilaisen palkkaa vastaavan korvauksen, eläketurvan ja lomaoikeuden. Heitä ei kutsuta sankareiksi, vaan työntekijöiksi, Ja heitä kohdellaan sen muakisesti.
Islannissa palvelut ovat kattavia, ja omaishoitajan ei oleteta hoitavan yksin.

1. Omaishoitajille taattava vähimmäislepoajat – ympärivuorokautinen työ ilman palautumista ei ole inhimilistä, eikä turvallista

2. Lakiesityksen vahvistaminen: vapaat on toteutettava käytännössä – ei vain kirjattava.

3. Kansallinen palkkiotaso – omaishoidon tuki ei saa riippua postinumerosta.

4. Omaishoitajille työterveyshuollon kaltainen järjestelmä – säännöllinen terveydentilan seuranta, psykososiaalinen tuki ja ergonomia-arvio.

5. Kotiin vietävien palvelujen vahvistaminen –jotta omaishoitajan ei tarvitse tehdä kaikkea yksin.

6. Omaishoidon valvonta Valviralle – hyvinvointialueet eivät voi valvoa itse itseään.

1. Kirjaa viikon ajan: yöherätykset, fyysiset nostot, lääkitykset, valvonta, tauottomat jaksot. Tämä toimii sekä itselle että ammattilaisille todisteena kuormituksesta.

2. Pyydä hyvinvointialueelta virallinen palvelutarpeen arvio. Se on lakisääteinen oikeus. Arvioon kuuluu omaishoitajan jaksamisen arviointi, vaikka sitä ei aina automaattisesti tarjota.

3. Varmista, että omaishoitajan vapaat kirjataan ja toteutuvat. Jos vapaat eivät toteudu, hyvinvointialue rikkoo lakia. Vapaat voidaan järjestää eri tavoin: kotiin tulevalla sijaisella, lyhytaikaisella hoidolla tai palvelusetelillä.

4. Hanki itsellesi ”työterveys” – eli oma ammattilainen. Koska työterveyshuoltoa ei ole, sen voi korvata terveyskeskuksen oma lääkäri, psykologi, fysioterapeutti tai omaishoidon tukikeskus. Tärkeintä on, että joku seuraa sinun jaksamistasi.

5. Sovi itsellesi mikrotauot. Pienet tauot estävät romahduksia.

6. Ergonomia kuntoon – nostot, siirrot, apuvälineet. Apuvälineet ( nostoliina, liukulauta, nostin) ovat oikeus, ei etuoikeus.

7. Käytä kriisipalveluja ennen kuin olet kriisissä. Jos uupuminen lähestyy: päivystys, kriisipuhelin, sosiaalipäivystys, omaishoitajien kriisituki. Nämä on tarkoitettu myös omaishoitajalle, ei vain hoidettavalle.

Kuva Teatteri Avoimien Ovien omaishoitajuutta käsittelevästä esityksestä Soteorpo, esitykset 21.11.2026 asti. Kuvassa Ella Pyhältö ja Heikki Kujanpää. Kuva: Mitro Härkönen.