Tiedättekö mikä on mykorritsa? Entä tiesittekö, että myös metsällä on muisti?
Muistisairaita arvioidaan vuonna 2040 Suomessa olevan 250 000. Ihmiset elävät kaiken aikaa iäkkäämmiksi ja diagnostiikka kehittyy. Länsimaisen yksilökeskeisen kulttuurin myötä myös elämäntapasairaudet kuten diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, stressi ja unihäiriöt ovat syy muistisairauksien yleistymiseen.
Tehtävämme teatteritaiteilijoina on kuitenkin murtaa stereotypioita ja löytää totutuista hoivan ja muistin mielikuvista jotain uutta tuoretta tulokulmaa. Itse innostuin tutkimuksesta, jossa tutkittiin ekologisten systeemien muistia; kaikkialla organismin aivoista maapallon ilmastoon, suoliston mikrobiomista kaupunkien liikenteeseen vaikuttaa menneisyys. Toisessa taas väitettiin, että mikrobiomin puute altistaa tulehduksille, myös aivoissa. Eli mitä enemmän altistut metsälle, sitä terveimpinä aivosi säilyvät ja kuolet johonkin muuhun kuin Altzheimerin tautiin.
Halaan joka aamu koiralenkillä yhtä tiettyä puuta Roihuvuoren metsässä. Mielikuvissani olemme yhtä, puu ja minä. Se että metsällä on muisti, oli jännittävä lähtökohta Soteorpon ohjaukselle. Roihuvuoren metsäkin tallentaa tietoa historiastaan, kuten maaperän rakenteesta, kasvillisuudesta ja lajien vuorovaikutuksesta. Senkin ”muisti” voi sairastua, varsinkin jos ihminen pääsee sotkemaan sen orgaanista elonkiertoa. Kiinnostavaa on ajatella, että tarpeeksi iäkäs ihminen tai puu ikään kuin jähmettyy muistojen painosta. Hän sairastuu, jos muistia on liikaa. On lohdullista ajatella, että näytelmämme Markun kaltainen dynaaminen, kasvukapasiteettinsa tehostanut kaupunginjohtaja sairastuttuaan vapautuu edes vanhuksena elämään vain tässä ja nyt.
Omaishoitajia on Suomessa n. 50 000. Moninkertainen määrä pitää epävirallisesti läheisestään huolta. Kun haastattelimme omaishoitajia Soteorpoon, suurin osa omaishoitajista kertoi jääneensä kuormansa kanssa hyvin yksin. Mykorritsa taas on kasvien juuriston ja sienirihmaston välinen symbioosi. Se on tärkeä muistutus yksilökeskeiselle länsimaiselle ihmiselle, että elävä maailma toimii suhteiden kautta ei yksilökeskeisesti: mikään eliö luonnossa ei elä täysin yksin. Yksittäinen puu ei ole täysin irrallinen “minä”, vaan osa laajempaa elävää kokonaisuutta. Mykorritsa paljastaa, että luonnon syvin logiikka ei ehkä ole kilpailu vaan keskinäinen riippuvuus. Ja vertaisuus.
