| ohjaus | Heini Tola |
| rooleissa | Maija Andersson, Suvi Isotalo, Sauli Suonpää |
| ensi-ilta | 13.2.2018 |
| esitykset ajalla | 12.2.–26.4.2018 |
| hinnat | alk. 24–47 / 22–45 / 14–37 €, show & dinner 86 € |
hinnasto
osta liput
Sudenmorsian – kahlittu, vapaa, tuomittu
Sudenmorsian (1928) on kirjailija Aino Kallaksen tunnetuin ja vahvimmin omaelämäkerrallinen teos. Se kertoo tarinan Aalosta, metsävahti Priidikin vaimosta, jonka elämä on hyvää ja turvallista. Eräänä juhannusyönä hän kuulee metsästä kutsuvan äänen, jota ei voi vastustaa. Aalo rakastuu palavasti Metsänhenkeen, muuttuu ihmissudeksi ja alkaa öisin juosta vapaana ja kahleettomana susien laumassa. Vähitellen aviomiehen epäilyt heräävät ja Aalon luvaton rakkaus tulee ilmi. Seuraukset ovat kohtalokkaat: jokainen on valmis tuomitsemaan Aalon. Naisen.
Kallaksen teoksen kehyksenä on vanha hiidenmaalainen tarina, kiehtova ja runollinen. Uusi näyttämösovitus sijoittaa Sudenmorsiamen väkevästi ja ajattomasti tähän päivään. Aino Kallaksen päiväkirjamerkintöjen kautta seurataan Aalon, Sudenmorsiamen, ja Ainon itsensä tarinaa. Molempien naisten rakkaus on palavaa, intohimoista ja repivää. Kielletyn rakkauden, vapauden ja erilaisuuden hyväksymisen teemat ovat kouriintuntuvan totta niin Aalon, Ainon ja kuin meidänkin aikanamme. Molempia johdattaa halu saada olla oma itsensä.
Esitystä siivittää rouheasti sykkivä, uusi, yhden naisen bändin livemusiikki. Aalon/Ainon roolissa nähdään Erottaja 1917–18 -näytelmässä katsojia ihastuttanut Maija Andersson.
Aino
Minä olen saanut elämältä paljon. Kaiken, mitä olen toivonut. Jotain tahdon kirjoittaa papereille vastaisten aikojen varalle, jolloin minun on ehkä eläminen näistä muistoista. (Päiväkirja vuosilta 1916–1921)
Aalo
Minä ja maailma ympärilläni on ratki muuttunut. Kaikki on uutta. Kuin ensi kertaa silmilläni näkisin. Vauhtini on vinha kuin länsituulen. Ja hajut. En vielä milloinkaan ihmishahmossa tähdellepannut. Ne pyörryttävät, huumaavat. (Sudenmorsian)
Yön kukka kukkii!
Yön kukka yölle,
yksinänsä aukeaa!
Yön antaa koskettaa!
teksti Aino Kallas
dramaturgia ja ohjaus Heini Tola
skenografia ja valosuunnittelu Raisa Kilpeläinen
musiikki Suvi Isotalo
koreografinen konsultaatio Jenni Nikolajeff
rooleissa Maija Andersson, Suvi Isotalo, Sauli Suonpää
Näytelmä tutuksi – ohjaaja esittelee teosta 3.3, 24.3. ja 14.4. tuntia ennen esitystä. Tekijät tutuiksi – yleisökeskustelua työryhmän johdolla 17.3. ja 21.4. esityksen jälkeen. Näissä illoissa korotetut lipunhinnat, hintaan sisältyy myös käsiohjelma.
Viro 100-vuotta – Sudenmorsiamen juhlanäytös lauantaina 14.4.
Esityksen kesto noin 1 h 45 min. Esityksessä on väliaika.
ensi-ilta 13.2.2018
esitykset ajalla 12.2.–26.4.
Katso lisää esityskuvia Flickristä.
Heini Tolan Sudenmorsian-ohjauksen lähtökohtana on ollut Aino Kallaksen kieli. Eivätkä pelkästään sanat vaan ennen muuta kieli materiaalina, soivana, elävänä, luonnonvoiman kaltaisena ja syvällä ruumiissa tuntuvana asiana. Sudenmorsiamessa ei ole lähdetty oikaisemaan arkaaisia ilmaisuja, mutta lopputuloksessa ei silti ole mitään vieraannuttavaa. Kieli elää näyttelijöissä ja musiikissa väkevästi ja tekee esityksen muodonmuutokset. – – Raisa Kilpeläisen suunnittelemat vaatteet sekä ilmava, harsojen ja läpikuultavien elementtien myötä monikerroksellinen näyttämökuva voisivat olla nykyaikaa tai sitten vaikkapa muistutus teoksen syntyajalta 1920-luvulta. Samanlainen ajattomuus kiehtoo tulkinnassa muutenkin. – – Sudenmorsiamessa on paljon tuttua Avoimien Ovien tyyliä, mutta samalla Heini Tola tuntuu löytäneen ohjaajana uuden vireen kuljettaessaan Sudenmorsianta rohkeasti kohti konserttimuotoa. Näyttämö ei jää staattiseksi vaan elää koko ajan. Kotielämän yksitoikkoisuus ja ankeus on kuvattu muutamalla selkeällä liikkeellä. – – Sudenmorsianta ei Avoimissa Ovissa kuitenkaan tulkita oikeastaan missään kohtaa vain ahtaana kolmiodraamana, vaan alusta asti on kyse paljon suuremmista teemoista. Kysymys taiteellisesta vapaudesta ja vapaudesta ylipäätään läpäisee teoksen alusta loppuun. Myös kysymys siitä, kuka naisen saa määritellä on tulkinnassa kipeästi läsnä. Riittääkö että mies näkee ja määrittelee? Riittääkö, että yhteisö määrittelee? Voiko itse määritellä itsensä?
Maria Säkö, HS 15.2.2018
Scenen i slutet av första akten där Anderssons Aalo löper ut i skogen är föreställningens höjdpunkt, publiken får känna vinden kring huvudet (pälsen och håret), kylan mot kinderna, befrielsen i det fyrfora språnget där alla ben vet vad de ska göra. Det sker automatiskt, men med en påtaglig njutning. Paret Aalto och Priidik (Sauli Suonpää) sitter i en serie scener bredvid varandra på två trästolar. Det tar upp sina servetter, torkar sig om munnen, viker dem och placerar dem försiktigt i knäet igen. Till en början känns servettbestyret tröttsamt repetitivt, men det är samtidigt en bild av den husliga ordlösa borgerlighet som tvingar i väg Aalo. Suvi Isotalos starka och vemodiga musik stärker vissheten om att vi inte heller kan veta vad detta något, det vi förlorar och vinner, är. Här finns ett eko och en klang som dröjer och väntar. Dramatiseringen har också bevarat Kallas arkaiska, brutala och poetiska språket. Videon i fonden med vågor och skog, djupt mörker som samtidigt är en rymd visar på ett fysiskt reellt men samtidigt också ett mentalt landskap, skrämmande och beskrivande.
Barbro Enckell-Grimm, Hbl 15.2.2018
Ja sitten tulee eteeni kuin out of blue Avointen Ovien omaääninen Sudenmorsian. Se sykkii vapautta, luovuutta, elämännälkää ja halua ja sitä kehystää naisen kirjoittamisen ja rajojen rikkomisen akti. Esitys näyttää tietoisen aktiivisen subjektin, kapinallisen, joka ”ottaa” saamisen sijaan. Esitys näyttää avioliiton rutiiniarjen mykkänä minimalistisena äkseerauksena, yhteistä ateriaa syövän avioparin yhtäaikaisena liikesarjana, lamaannuttavana toistona. Jostain syystä mieleeni nousevat Hopperin maalaukset, ikään kuin ihmisiltä happi loppuisi. Esityksessä mykästä ja kalterittomasta vankilasta naisen katse hakeutuu pois. Tuossa Maija Anderssonin surumielisen poisvetäytyvässä eleessä on kaikki. Teoksen rikas musiikki tekee siitä esityksellisen nykyballadin. Tiedetään, miten balladeissa käy. Nainen saa maksaa, yhteisö rankaisee naista, joka lähtee daimonin messiin: vimmaiseen liikkeeseen, halun tanssiin. Avointen Ovien Sudenmorsian on kuin nais-Kafkaa.
Hanna Helavuori, Tinfo-tiedote 1.3.2018
Teatteri Avoimissa Ovissa Sudenmorsian on saanut koskettavan kauniin ja samalla myös rajun ja modernin tulkinnan Heini Tolan ohjaamana. – – Maija Andersson vakuuttaa Aalona, joka muuttuu arasta ja siveästä puolisosta himon täyttämäksi eläimeksi. Hän tanssii kun riivattu.
Riitta Kylänpää, Suomen Kuvalehti 8/2018
Vahvasti jäi mieleeni pyörimään ajatus siitä, miten kummassa näin maaginen tarina saadaan taipumaan teatterin lavalle… Ja upeastihan se taipui! Näyttämöllä ei paljoa lavasteita nähdä eikä tarvitsekaan, juuri tämänkaltaisessa toteutuksessa en niitä jäänyt kaipaamaan. Kaikki on pienissä suurissa asioissa, näyttelijöiden katseissa, eleissä, kehonkielessä, tarkkaan valikoiduissa sanoissa. – – Aalo (Maija Andersson) on paljasjalkainen kuvankaunis luonnonlapsi ja kohtelee eläimiä eri tavoin kuin muut. Tämän huomaa metsävahti Priidik (Sauli Suonpää) ja tuumii, että tuostapa saan itselleni oivallisen, kiltin ja hyväsydämisen vaimon. Yhteiselo onkin rauhaisaa ja riidatonta, tavallista arkea toistetaan toiston perään kiehtovalla tavalla ja nukahdetaan tiiviisti käsi kädessä. Liikeradat alkavat kuitenkin kulkemaan hitusen toistensa jäljessä ja Aalon katse harhailla jossain toisaalla. Kaikki on näennäisesti hyvin, mutta joku tai jokin polttelee mieltä ja ruumista, ja kutsuu luokseen. Miten nerokkaan yksinkertaisesti onkaan kuvattu sisäistä levottomuutta! – – Jokaiselle katsojalle tarina aukeaa varmaankin eri tavalla, mikä tai kuka kenenkin elämää hallitsee tai kahlitsee, mikä on normienmukaista käytöstä, miten pitkälle voi mennä loukkaamatta toista, mistä saada rohkeutta päästää irti ja antaa toisen mennä. Isoja ratkaisuja joutuvat tekemään niin Priidik kuin Aalokin, kipeitä ratkaisuja. Erityisen suuren vaikutuksen liikekielen ja musiikin lisäksi minuun teki Maija Anderssonin Aalon herkkyys ja tietynlainen rauhallisuus, josta huomasi silti, että pinnan alla kuohuu. Sauli Suonpää on kuulunut vuosikausia suosikkinäyttelijöihini ja aina on ilo huomata taas jotain uutta ilmaisussa ja siten jälleen yllättyä, katsoa jatkossa taas uusin silmin. – – Sudenmorsian on ehdottomasti yksi teatterikevään helmiä, ja suosittelen lämpimästi kaikille! Itsekin haluaisin mennä uudelleen katsomaan.
Teatterikärpäsen puraisuja -blogi 24.2.2018
Teatteri Avoimissa Ovissa nähdään tiiviiksi elaboroitu ja ajatuksia herättelevä tulkinta suomalais-virolaisen Aino Kallaksen tunnetuimmasta romaanista Sudenmorsian (1928). – – Heini Tolan dramatisointi ja tarkka ohjaus tiivistävät Sudenmorsiamesta esiin keskeisen. Tolan tulkinta klassikosta puristuu tiiviiksi avaten näin teoksen keskeisen sisällön kirkkaana katsojalle. Mikä on naisen itsemääräämisoikeus ja kuka sen saa määritellä? Miten kohdata ja kestää vierauden ja ulkopuolisuuden kokemus? – – Teatteri Avoimissa Ovissa nähtävä tulkinta on kielellisesti kiehtovaa kuultavaa. Vaikka tekstiä ei ole paljon, on se sitäkin väkevämpää ja vaikuttavampaa. Jo alkuteoksen kieli on omintakeista. Kallaksen romaani on runollinen, ikiaikainen kertomus ja tuon alkuperäisteoksen tunnelman Tolan ohjaus onnistuu siirtämään hienosti näyttämölle myös kielen tasolla. – – Kuten Tolan ohjauksen, on Raisa Kilpeläisen toteuttaman lavastuksen ja valosuunnittelun estetiikka myös tiivistä, lähes minimalistista. Suvi Isotalon musiikki ja äänisuunnittelu ovat osa esitystä ja sen rakentamaa tunnelmaa. Sähkökitara ja koskettimet soivat teoksessa välillä uhmakkaina ja välillä myötäeläen, ikään kuin tulevaa ennakoiden. Maija Anderssonin Aalo on ilmeikäs ja vahva tulkinta. Hän rakentaa roolihahmonsa varsin pelkistetylle ulkoiselle ilmaisulle ja saa näin sisäisen ajatuksen näkymään kirkkaana. Anderssonin näyttelijäntyö on tarkkaa ja hän löytää nyanssit hienopiirteisesti. Sauli Suonpää tulkitsee onnistuneesti Priidikin tuskan ja pettymyksen. Molemmat roolit rakentuvat näyttämölle myös vahvan fyysisen ilmaisun kautta. Teatteri Avoimien Ovien Sudenmorsiamessa on jotakin hehkuvaa ja kiehtovaa. Sitä katselee välillä lähes lumoutuneena teoksen ristiriidoista ja onnistuneen tulkinnan tavasta lähestyä kaikkea tätä ratkaisematonta. Sudenmorsian elää ja soi näyttämöllä kiehtovasti.
Pessin ja Illusian luona -blogi 16.2.2018
Avointen Ovien Sudenmorsiamessa Suvi Isotalon musiikki on hallitsevassa roolissa. Aluksi tuntui, että musiikki saa esityksessä jopa liiaksi tilaa ja että se on ristiriidassa itse tarinan kanssa. Kuitenkin, mitä pitemmälle näytelmä eteni, sitä vahvemmin musiikki ujuttautui sen elimelliseksi osaksi. Esityksen käännekohdaksi muodostuikin kohtaus, jossa Aalo vahvasti musiikin ja iskusanojen – elämä, vapaus, rakkaus, luovuus- tukemana lähtee metsään juoksemaan susien kanssa. Jotakin tämän esityksen musiikin voimasta kertonee myös se, että olen nyt kahtena aamuna peräkkäin heti heräämisen hetkellä kuullut sen soivan päässäni. Lavastuksen osalta esitys on hyvin pelkistetty. Oikeastaan juuri muuta rekvisiittaa ei ole kuin kaksi tuolia, joiden päätehtävä on toimia sänkyinä. Esityksen luonteeseen tämä sopii hyvin. Asioita toteutetaan varsin pienillä ja yksinkertaisilla vihjeillä mitä tulee niin Aalon ja Priidikin lapseen kuin avioparin keskinäisten välien kiristymiseen. Arkielämä ja susien hallitsema öinen vapauden ja taiteen elämä on erotettu verholla, jota käytetään esityksessä nerokkaasti. Verho on raja sen välillä, mikä on Aalolle sallittua ja mikä taas ei. Se ei kuitenkaan ole pelkkä muuri, vaan myös portti, josta Aalo voi käydä vapauteen, jossa hän voi päästää luovan puolensa valloilleen. – – Käsiohjelmassa Heini Tola kertoo, että kun hän vuosien tauon jälkeen luki Sudenmorsiamen hän ihastui sen kieleen. Minun on helppo samaistua Tolan kokemukseen, sillä kun viime kesän klassikkohaasteeseen luin Kallaksen novelleja juuri kieli vanhanaikaisuudestaan huolimatta ja samanaikaisesti sen takia vei vahvasti mukanaan. Tola puhuu Kallaksen kielen “lumovoimasta” ja oma kokemukseni oli hyvin saman suuntainen. Vaikka Sudenmorsian on ajaton ja moderni esitys on hienoa, että kieli saa soida siinä muodossa kuin Kallas on tekstinsä kirjoittanut.
Reader, why did I marry him? -blogi 15.2.2018
1600-luvun hiidenmaalainen balladi on yhtä aikaa sekä feministinen julistus, perinteinen kansansatu, fantasiatarina että universaali ja moderni äitiyden, naiseuden ja riivatun rakkauden kuvaus. Sudenmorsiamen tarjoamista runsaista mahdollisuuksista on ohjaaja, dramaturgi Heini Tola sovittanut näyttämölle minimalistisen version. Kallaksen kiiteltyä, arkaaista kieltä on kuitenkin säilytetty, ja yllättäen se solahtaakin luontevasti sekä Aalon (Maija Andersson) ja Priidikin (Sauli Suonpää) suuhun että muusikko Suvi Isotalon lauluihin. Korpikuusien humina, kultainen pihka, silmät kuin suolähteet ja rahkasammaleen viheriäinen kosteus säilyvät ihmisessä satojen vuosien läpi, vaikka yhteiskunta muuttuu. Teksti kuljettaa historiallisten kerrostumien taakse ilman räjähtäviä tehosteita. Ja kun mielikuvitus saa tilaa, niin näyttämöllä liikutaankin kaikilla aikatasoilla, kotipirtissä ja sumuisilla soilla, ulvotaan punkkarien tapaan, vaaditaan vapautta kissankokoisin graffittimaalauksin. Kun silmien edessä tapahtuu harkitusti ja vähän, saa jokainen lause, ele ja väri painokkaita merkityksiä.
Puhuttelevaa-blogi 14.2.2018
Med Sudenmorsian – på svenska utgiven som Vargbruden – satte Kallas både tidens kvinnosyn och sin egen kamp mellan plikt och passion under lupp. Vilken rätt har kvinnan till sin egen sexualitet och skaparkraft och hur går det för den som trotsar konventionerna? Det har förflutit nittio år sedan romanen gavs ut men i Heini Tolas dramatisering och regi på Avoimet Ovet understryks frågornas aktualitet än i dag. – – Aalo är inte bara skogvaktarhustrun som nattetid stryker längs det porsdoftande kärret i varulvens skepnad. Hon sprejar också ut sin frihetslängtan som graffiti medan omkvädet ”Liebe, Freiheit, Kreativität” dunkar på i hypnotiska rejvrytmer. – – Raisa Kilpeläinens scenografi är avskalad. Ett par stolar är allt som behövs – resten av den antydda miljön och stämningarna förmedlas med ljus, ljud och videoprojektioner. I den här asketiska inramningen får varje föremål stark laddning. Repet som skogvaktaren Priidik fjättrar och fångar med lyser olycksbådande illrött medan den nyfödda dottern gör entré i form av ett par röda barnskor. Rött är kärlekens, passionens, farans och blodets färg. Men vardagen är blek i Aalos och Priidriks liv. Med genial enkelhet fångar uppsättningen till exempel den tilltagande rutinen i äktenskapet med en måltidsritual som blir allt tröttare för varje gång. De vita servetterna lyser som kyskhetens och tristessens uttryckslösa ansikten över parets knän och lika uttryckslöst är den unga hustruns anlete. Stramt och återhållsamt lyfter Maija Andersson och Sauli Suonpää fram de olika skiftningarna i förhållandet samtidigt som tragedin går mot sin fullbordan. I den är Suvi Isotalo den obönhörliga ceremonimästaren, berättaren som på Kallas arkaiska språk lotsar oss vidare samtidigt som hon skapar stämningar och kommenterar händelseförloppet i egna musiknummer.
Christel Pettersson, Svenska YLE 15.2.2018
